Silverlode Marshall

Kirjoittaja: Chao, Päivämäärä: 2015-06-10

Seisoin mustan oriin vierellä ja puristin sen ohjaksia. Marski ei tuntunut, taaskaan, välittävän yllään pyörivästä kaaoksesta tuon taivaallista. Muiden orien uhkaillessa toisiaan Marski seisoi vierelläni, kuin tatti ja katseli kanssani muiden orien suorituksia irtohypytyskujassa. Osa kielsi ja osa hyppäsi ulos kujasta. Suurin osa suoriutui mallikkaasti ja ponnisti yli melko korkeistakin esteistä. Odotin innokkan jännityksen saattelemana mihin lukemiin Marski mahtaisi itsensä ponnistaa.

Nuori oli kilpaillut rataesteillä jo muutaman startin ihan hyvillä tuloksilla, mutta ne olivat melko matalia luokkia. Nyt olisi tosi kyseessä ja otettaisiin miehestä mittaa. Toisinsanoen nostettaisiin estekorkeutta, kunnes ori pudottaisi samassa korkeudessa olevan esteen kahdesti. Aloitus olisi jo 100cm, siitä noustaisiin kymmenen senttiä kerrallaan. Marski ponnistaisi ainakin puolitoista metriä, siitä olin varma. Sitten tuli mustan oriin vuoro. Marski käveli rauhallisesti paikalle, tuijotti hetken kujaa ja sitten minua. Olisin voinut vannoa oriin kysyvän, että nytkö mennään. Ja minä vastasin tähän äänettömästi, että nyt, irroittamalla nahkaiset ohjakset orin suitsista. Maiskautin pari kertaa ja Marski lähti liikkelle vanhan tekijän tavoin. Olihan se nuorena orina hyppännyt irtona. Ei toki koskaan näin isoa, mutta se tiesi miten toimia. Se ampaisi kujaan ja ylitti metrisen okserin leikiten. En edes ehtinyt ottaa oria kiinni, kun puomien nostajat jo ilmoittivat että saa tulla. Niinpä Marski lähti toiselle kierrokselleen samantien. Ja taas seuraavalle ja taas seuraavalle. Kun este nostettiin 150cm ori jo hieman puuskutti. Näinköhän se jaksaa enää montakaan kierrosta, pohdin itsekseni. ”Se voi pitää pienen kävelytauon tässä välissä, voidaan ottaa joku muu sillä välin kujaan.” Totesi tallimestari Pablo vastaukseksi äänettömään kysymykseeni.

Oriin hengityksen tasaannuttua saimme taas kutsun kujaan. Marski ylitti 150cm kuin olisi ollut häväistys edes laittaa hänelle noinkin matalaa estettä. 160 senttiä ylittyi, vaikka etukavio hieman puomia hipaisi. 170 cm teki jo vähän tiukkaa ja ori joutui ihan tekemään töitä päästäkseen esteestä yli. Mutta meni silti yli. Se riitti minulle. Sanoin että tämä on meille riittävä tulos, otin orin kiinni ja lähdin loppukävelemään. 170 senttiä oli ihan huima tulos, enkä tosiaan ajatellut ahdistella oria sen enempää. Se oli tänään treenannut jo enemmän, kuin tarpeeksi yhdelle päivälle. Loppukäyntien jälkeen Marski sai painella talliin syömään heiniä ja odottamaan omaa tarhavuoroaan. Minä itse siirryin takaisin maneesin katsomoon tuijottamaan, miten tallin muut orit pärjäisivät. Ja ehkä myös vähän kikattelemaan varsojen räpellyksille elämänsä ensimmäisillä esteillä.

Kirjoittaja: Chao, Päivämäärä: 2019-04-14

Nyt se on tapahtunut. Vuosia tätäkin tapahtumaa on kieli pitkällä ja innosta pinkeänä odotettu, mutta nyt se on tapahtunut. Marskista on tänään tullut isä. Tai no, onhan ori saanut yhden jälkeläisen jo nuoruusvuosinaan, mutta nyt se on saanut kunnian olla Das Chaosin ensimmäisten kasvattien isä.

Me emme voisi olla rautiaasta tammavarsasta enemmän ylpeitä. Honkkeli varsa muistuttaa väärine säärineen ja koukkupolvineen varsin paljon isäänsä. Toivomme myös, että myöhemmällä iällä varsa alkaisi ulkoisesti muistuttaa enemmän emäänsä. Marski kun ei ole mikään rakennekukkanen...

Mutta hyppykykyä Marski ainakin periyttää, sen verran mitä juuri syntyneestä varsasta nyt voi sanoa. Niin joustavat kintut ja ponnistusvoima tuohonkin pieneen tarmonpesään on taottu. Aivan kuin isäänsä. Jos hevoset voisivat tuntea ylpeyttä jälkeläisistään, niin Marski varmasti tuntisi sitä.

Kirjoittaja: Chao, Päivämäärä: 2020-05-28

Sulava lumi tipahteli puiden oksilta, kun kapusin Marskin selkään. Ori seisoi hievahtamatta paikallaan, kuten tavallista. Joka keväinen hormonihuutelu raikui muiden orien tarhoilta, mutta niihin hömpötyksiin Marski ei ikinä lähtenyt mukaan. Lähdimme tallipihalta reipasta käymäjalkaa kohti hiekkamonttua vievää polkua. Kuva oli kuin suoraan jostakin kliseisestä Disney-elokuvasta. Aurinko leikki kuusenoksilla, joista hitaasto sulava lumi valui hiljalleen kohahtaen maahan. Marski taitaa olla ensimmäinen ori elämässäni, jonka selässä voi katsella maisemia ainaisen suussa roikkumisen sijasta.

Oli todellinen sääli nähdä oriin vanhenevan. Sen nuorien päivien tarmokkuus valui siitä pikkuhiljaa vuosien mukana pois ja nyt ensimmäistä kertaa pelkäsin, että Marski myös olisi se ainoa ori, jonka kanssa voisi katseella mainsemia. Elämä on välillä niin epäreilua.

Oriin askelten tahti kiihtyi päästyämme hiekkakuopille. Kuuliaiseen tapaansa se ei kuitenkaan rikkonut raville, vaan odotti minun pyyntöäni. Niinpä keräsin ohjat (ja itseni) ja annoin orille luvan siirtyä raviin. Ravasimme rytmikkäästi loivaa mäkeä alaspäin. Marskin korvat nousivat pystyyn ja sen niska kohosi miltei silmieni tasalle. ”Ei vielä.” Totesin orille ääneen. ”Pitää lämmitellä kunnolla, et ole enää mikään nuori orhi.” Marski pudisti päätään niin että tumma harja hulmahteli. Se oli täysin eri mieltä.

Kun olimme saaneet lihakset lämpimiksi ja varmistettuamme ettei kuopilla pyörinyt ylimääräisiä ihmisiä tai otuksia, kumarruin kevyeeseen istuntaan ja myötäsin ohjista. Marskille se riitti. Ori ampaisi eteenpäin niin että etujalat halkoivat ilmaa. Olkoon ori kuinka nössö tahansa, niin laukkaamista sekin rakasti. Istuin kevyessä istunnassa ja myötäilin mustan oriin sulavia liikkeitä sen kiitäessä pitkin hiekkakuopan pohjaa nauttien sydämensä kyllyydestä. Vaan kaikki hauska loppuu aikanaan ja siirsin Marskin jälleen käyntiin.

Ori puuskutti innoissaan ja koitti vähän stepatakin sivulle. Hipaisin oriin kylkeä pohkeella ja tiivistin istuntaani ja Marski palautui takaisin innostuksestaan. Kyllä tämä vain oli niin samperin helppo hevonen, että elämä olisi perin juurin helpompaa, jos kaikkien kanssa olisi tällaista. Toki kun sitä miettii, niin kyllä se taitaisi elämän aika tylsäksi jos kaikki olisivat samanlaisia kuin Marski. Nyt ori erottui edukseen sekopäisestä massasta – ainoana järkevänä – mutta jos kaikki olisivat samanlaisia niin eipä Marskissakaan olisi mitään erityistä.

Jäähdyttelimme kotimatkalla ja kävelimme vielä loppukäyntejä kentällä ennen oriin viemistä talliin. Hevosen puuskutus oli lakannut aikoja sitten eikä se ollut edes hionnut. Hiivatin huippu-urheilijat, tämäkin oli vain kevyt treeni kisojen välissä. Itse olin kevyestä maastoratsastelusta, jossa ei tarvinnut edes oikeasti ratsastaa, koska lähti Marskin kanssa, aivan hiestä märkä. Heitin Marskilta kamat pois ja harjasin ja loimitin sen ennen tarhaan työntämistä. Täytyisi vissiin ratsastaa useammin, niin en olisi joka kerta aivan puolikuollut kun könyän jonkun konin selkään... Näiden ajatusten saattelemana lähdin keittämään itselleni kahvia toimistoon.