Mein Tagfalter

Kirjoittaja: Chao, Päivämäärä: 2024-10-11

Kun arki muuttuu farssiksi

Tänään tallissa koettiin taas sellainen aamu, joka todisti Farssin olevan todellakin nimensä veroinen leidi. Olin siivoamassa siitososaston käytävää ja jätin hetkeksi kottikärryt ja puhtaan kuivikepaalin Farssin karsinan oven eteen, kun pyörähdin hakemassa rehutuvasta iltaväkeviä. Matka kesti ehkä minuutin. Kun palasin käytävälle, huomasin, että tämä meidän pieni "päiväperhosemme" oli kaikessa hiljaisuudessa venyttänyt kaulaansa kaltereiden välistä.

Se oli onnistunut hampaillaan repimään kuivikepaalin muovin auki ja alkanut levittää puhtaita puruja pitkin tallikäytävää. Kun astuin käytävälle, Farssi seisoi keskellä tätä sotkua, korvat hörössä, suuri purukasa otsatukassaan ja katsoi minua ilmeellä, joka olisi mennyt täydestä missä tahansa viattomuuskilpailussa. Se selkeästi piti tätä erittäin onnistuneena aamuviihteenä. Kun yritin harjata käytävää puhtaaksi, tamma yritti parhaansa mukaan napata hampaillaan kiinni luudan varresta ja pärskähti päälle niin, että kuolainvaahto roiskui puhtaalle paidalleni. Tämän tamman kanssa arki on jatkuvaa pienten tunteiden vuoristorataa, mutta on se vain niin käsittämättömän sympaattinen kujeilija, että sen oikut antaa heti anteeksi.

Kirjoittaja: Chao, Päivämäärä: 2025-02-20

Muistoja näyttelykehästä ja parrasvaloista

Löysin tänään toimiston laatikoiden kätköistä Farssin vanhan Safiiritiikerin kilpailukeskuksen näyttelyruusukkeen ja IrtoSert-todistuksen, ja mieleeni vaelsi väkisinkin tuo upea kisa-aamu. Farssihan on luonteeltaan tallin suurin diiva, ja näyttelykehä studiosalamoineen oli sille selkeästi juuri se oikea paikka loistaa.

Muistan yhä, kuinka tamma asteli kehään sellaista pystypäistä ja äärimmäisen ryhdikästä ravia, että puoli yleisöä jäi tuijottamaan sen majesteettista olemusta. Se pullisti kaulaansa upealle kaarelle, nosti etujalkojansa esimerkillisellä keveydellä ja esitteli sitä kuuluisaa perhosmaista liitoaan. Se tiesi tasan tarkkaan olevansa kaunis ja arvokas KTK-III-tamma. Kun tuomari asteli mittanauhan kanssa lähemmäs, Farssi käänsi korvansa höröön ja katsoi suoraan arvostelupöytään sellaisella itsevarmuudella, että sijoitus ja serti olivat sekunnissa selviä. Kotitallissa neiti palasi heti takaisin omaksi jekkuilevaksi itsestään ja yritti karsinassa syödä puhtaan ruusukkeensa, mutta kehässä se oli täydellinen ammattilainen. Upeita muistoja!

Kirjoittaja: Chao, Päivämäärä: 2026-05-30

Kesäpäivän taikaa ja pieniä kaviojälkiä

Mlekin-jo-kesäkuun aurinko porotti täydeltä taivaalta, ja iltapäivän kuumuus oli saanut tallipihan lähes väreilemään. Paikallaan pörräävät paarmat ja kärpäset tekivät maneesissa tai kentällä nököttämisestä täysin mahdotonta, joten päätin suoda Farssille ja sen pikkupojalle, Olympus-orivarsalle, jotain aivan muuta pään nollausta. Viskasin pelkän riimun tammalle, nappasin pitkän riimunnarun käteeni ja hyppäsin rennosti suoraan sen paljaaseen, auringon lämmittämään selkään ilman satulaa. Pieni "Olly"-varsa sai kulkea täysin vapaana emänsä hännässä kiinni, harjoitellen suuren maailman sääntöjä omilla honteloilla jaloillaan.

Suuntasimme tallipihasta suoraan kohti varjoisia metsäpolkuja, missä suuret kuusipuut tarjosivat viileän turvapaikan porottavalta auringolta. Moni kuuma kisahevonen saattaisi ilman satulaa ja vapaan varsan kanssa muuttua melkoiseksi stressipesäksi, mutta Farssi yllätti minut täydellisesti. Se asteli eteenpäin sellaista äärimmäisen hidasta, letkeää ja pitkää käyntiä, korvat rennosti sivuille kääntyneinä. Sen leveä selkä liikkui pehmeästi istuntani alla, ja tamma huokaisi syvään joka kerta, kun kuiva hiekka narskui sen kavioiden alla. Se oli jättänyt diivan roolinsa visusti karsinaan; nyt se oli vain viisas ja rauhallinen emä, jonka jokainen aisti oli viritetty takana tulevaan pieneen lapseen.

Pieni Olly-poika piti matkan varrella omaa pientä show'taan pystyssä. Aluksi se pysytteli visusti Farssin kyljessä kiinni, imien rohkeutta emänsä suuresta hahmosta ja pärskähtäen miniatyyrikokoisesta turvastaan joka kerta, kun jokin maassa makaava oksa näytti sen mielestä pelottavalta. Kun pääsimme metsästä ulos suuren, tuoksuvan apilapellon pientareelle, pikkupojan rohkeus kuitenkin kasvoi. Se otti yhtäkkiä jättimäisen spurtin pitkin pellon laitaa, nosti pienen häntänsä upealle kaarelle ilmaan ja teki kaksi sellaista pehmeää varsapukkia, että olin melkein pudota Farssin selästä pelkästä naurusta. Farssi vain pysähtyi, käänsi suuren päänsä hitaasti poikansa suuntaan ja päästi sellaisen äärimmäisen matalan, syvän ja lempeän emän hörähdyksen, joka sai varsam saman tien tekemään täyskäännöksen ja laukkaamaan hontelot jalat solmussa takaisin turvaan emänsä hännän kupeeseen.

Istuimme pitkän tovin pellon laidassa varjoisan koivun alla. Annoin Farssille pitkää narua, ja tamma laski päänsä alas nappaamaan suuhunsa mehevää vihreää ruohoa, pureskellen sitä tyytyväisenä silmät puoliksi ummessa. Pieni varsa puolestaan totesi kuumuuden ja spurttien vaativan veronsa; se huokaisi syvään, laski hontelon runkonsa suoraan pehmeään apilaan pitkälleen ja nukahti siihen paikkaan niin sikeästi, että sen pikkukaviot vain vähän nykivät unessa. Istuin Farssin paljaalla selässä auringon siivilöityessä lehdistön läpi, kuunnellen tamman tyytyväistä rouskutusta ja seuraten nukkuvaa varsaa. Siinä hetkessä oli sellaista aitoa jatäydellistä kesätaikaa ja rauhaa, jollaista ei kiireisessä kisajaksossa usein koe. Kotiin kävelimme iltapäivän viiletessä iltaa kohden. Täydellinen päivä kaiken kaikkiaan.