Hannoverinhevonen on erinomainen ratsuhevonen.
Hannoverit ovat aina olleet myös hyviä jalostushevosia, joita on käytetty muiden urheiluhevosten parantamiseen niin Euroopassa kuin Amerikassakin.

~ Hevosmaailma.net

Hannoverinhevonen IRL

Historia lyhyesti

1735 Yrjö II perusti Cellen valtionsiittolan. Ensimmäiset oriit olivat holsteineja, mutta myös Englannista, Preussista, Napolista, Espanjasta ja muualta Saksan alueelta tuotiin oreja. Tarkoituksena oli parantaa paikallisen hevoskannan laatua ja se nousikin niin kohisten, että jalostukseen alettiin käyttämään vain Hannoverissa syntyneitä oreja.

Aikojen saatossa hannoverinhevosta on jalostettu moniin eri tarkoituksiin, mm. vaunuhevosiksi ja armeijan ratsuiksi. Toinen maailmansota ja koneellistuminen kuitenkin muutti jalostustavoitteita ja hannoverista muokattiin jalo ja hyvärakenteinen urheiluhevonen kaikkiin kilparatsastuksen lajeihin.

Nykypäivä

Hannoverinhevonen onkin erinomainen ratsuhevonen. Yleisiä piirteitä hannoverinhevosessa on lempeä, mutta tempperamenttinen luonne, lihaksikkuus ja jykevyys. Hannoverin ihanteelliseen rakenteeseen sisältyy jalo pää, loivat lavat, syvä runko, hyvä selkä ja säkä, lihaksikkaat lautaset, vahvat ja hyväasentoiset jalat, kovat ja hyvämuotoiset kaviot.

Hannoverinhevonen on aina yksivärinen. Liian suuret valkoiset merkit, voikkovärit ja kirjavuus eivät ole sallittuja. Hannoverinhevosen säkäkorkeus vaihtelee 160cm-178cm välillä, yleisemmin kuitenkin 163cm-168cm.

Huomiotavaa on myös, että hannoverinhevonen ei ole virallinen rotu, vaan yksi saksalaisen ratsuhevosen paikkalisista kantakirjoista. Oikeassa elämässä saksalaisia ratsuhevosia jalostetaan ”ristiin” eri kantakirjojen kanssa, vaatimuksena on, että kyseinen hevonen on kirjattu myös hannoverien kantakirjaan (Stallions´ Book I tai Ib tai Main Mares´ Book tai Mares' Book), mutta virtuaalimaailmassa suositaan ns. ”puhdasjalostusta” (hann x hann = hann). Mahdollisia lisätietoja roduista ja hannoverin jalostuksesta IRL löydät: tästä tiedostosta.

Hannoverinhevosen virtuaalihistoria on pitkä ja tietoa siitä on säilynyt jo miltei kaksi vuosikymmentä.
Hannoverinhevosia on ollut virtuaalimaailmassa alusta saakka, voidaan jopa sanoa sen olevan yksi virtuaalimaailman kantaroduista.
Hannoverinhevonen on vaikuttanut myös paljon fwb:n jalostuksessa.

~ Virtuaaliwiki

Hannoverinhevonen virtuaalisesti

Virtuaalihistoria

Hannoverinhevosen virtuaalihistoria on pitkä ja tietoa siitä on säilynyt jo miltei kaksi vuosikymmentä. Hannoverinhevosia on ollut virtuaalimaailmassa alusta saakka, voidaan jopa sanoa sen olevan yksi virtuaalimaailman kantaroduista. Hannoverinhevonen on vaikuttanut myös paljon fwb:n jalostuksessa.

Hannoverinhevosella on ollut aktiivisia kasvattajia ainakin vuodesta 2000 lähtien. 2000-luvun alussa vaikuttaneita jalostusoreja näkyy yhä nykypäivän hannoverien sukutauluissa. Vuonna 2001-2002 toiminut Brise Estate on ollut hannoverkasvatuksen uranuurtaja. Brise Estate muistetaan jalostusoreista Lanzinger, Rembrant, Suprimium ja Akkord's Farant. Brise Estate kasvatti hannovereja kasvattajanimellä B´, mutta edellämainittuja oreja käytettiin myös runsaasti ulkopuolisessa jalostuksessa.

Muita 2000-luvun alun vaikuttajia olivat Vista Ridge (2001) ja jalostusorinsa Domiro, Te Adoro Estate (2002-2008) ja jalostusorinsa Dermot Owin, Startalli (2000-2007), joka käytti hannoverkasvatuksessaan lähinnä ulkopuolisia oreja mm. Brise Estatesta, 2003-vuonna perustettu Kinship Warmbloods ja heidän jalostusoriinsa E Hazzi. Myös ori Routinier Fire Roadista oli yksi aikansa merkittäviä jalostusoreja.

2005-2006 vuosina perustettiin siittolat Bellicose (COS-kasvatit), Skurvash (PB-kasvatit) ja Kingsvalley (SWA-kasvatit). Näiden tallien jalostushevosia näkee yhä usein hannoverien sukutauluissa ja 07/2019 Kingsvalley ja Skurvash ovat yhä toiminnassa.

Bellicosen (2006-2008) vaikuttavina jalostusoreina muistetaan Extase CX ja Charleston (i. Domiro). Skurvashin merkittävimpiä jalostusoreina voidaan mainita Severus Snape GER, Darkside Crimson, Grove GER ja Grenier GER. Kingsvalleyn vaikuttajaoriit ovat olleet Don Corleone ja Skurvashin kasvattama Moordenaar PB.

Vuodesta 2008 lähtien ”uutta verta” hannoverjalostukseen toivat Gestüt Spiegelung (2008-2014) ja Wincare (2008-2012, jonka jälkeen Cirion Stud 2012-2014, 2014-> Moon Sugar ltd), joista Spiegelung kasvatti koulupainotteisia hannovereja, kun taas Wincare estepainotteisia.

Gestüt Spiegelungin vaikuttavia oreja olivat Dis Badt, Carlos Min, Calvin Dime ja Canthos NH. Wincareen hannoverjalostuksessa vaikuttaneet oriit olivat Tropic Thunder GER ja Skurvashin kasvattama Snipe Hunting PB.

Mainitsemisen arvoisena kasvattajana myös Las Vegas, joka on ollut vahvana vaikuttajana vanhojen hannoversukujen säilyttämisessä. Las Vegasin kasvatit tunnistetaan Vegas-liitteestä.

Nykytilanne ja jalostus

Hannoverinhevosen suosio kautta aikain on vaikuttanut myös siihen, että ajan saatossa rodusta on tullut jopa tavallinen. Nykypäivänä rodulla ei ole enää kovinkaan monta aktiivista kasvattajaa, jonka vuoksi pitkäsukuiset hevoset alkavat olla sukua toisilleen. Aktiivisten kasvattajien puuttuessa myös vanhojen sukulinjojen jatkaminen käy entistä vaikeammaksi ja pelkona onkin, että vuosikymmenien virtuaalinen kasvatustyö on valumassa hukkaan. Hannoverinhevonen itsessään ei ole katoamassa virtuaalimaailmasta, vaan siltä osin rodun tulevaisuus näyttää säilyvältä.

Koska hannoverinhevonen ei ole suljettu kantakirja, kuten trakehner, saadaan siihen IRL maailmassa ”sekoittaa” myös muita ratsuhevoskantakirjoja. Virtuaalisesti on enemmän vakiinnuttu ”puhdasjalostukseen”, eli hannover + hannover = hannover, mutta on myös täysin sallittua käyttää muidenkin kantakirjojen hevosia ja englantilaista täysiveristäkin.

Hannovereilla on IRL nimeämissääntönä, että varsat nimetään aina samalla alkukirjaimella, kuin isäorin nimessä. Virtuaalimaailmassa tämän säännön noudatus on tietysti täysin vapaaehtoista.

Lähdetiedot

  • Hevosmaailma.net
  • Skurvash: Kasvatustyön historiaa
  • Chaon oma muistilokero