Mein Zeus

Kirjoittaja: Chao, Päivämäärä: 2025-09-02

Tänään päätimme tuoda Zeuksen treeneihin vähän vaihtelua ja valjastimme sen pitkästä aikaa vaunujen eteen. Vaikka Zeus on pääpainoisesti estetykki, sen rehellinen ja kiltti luonne on antanut mahdollisuudet koulutella sitä milloin mihinkin lajiin ja koska sisartallilta Amerikasta sattui vielä löytymään sopivat maankuulut valmentajat auttamaan, oli Zeus oiva vaihtoehto tallin hevosista valjakkovaunujen eteen tuupattavaksi. Vanhoilla päivillä orin mielen piristykseksi käytiin hieman ahkerammin ajeluilla ja ori tuntui nauttivan. Osallistuttiinpa yksityisvalmennukseenkin:

Valmentaja seurasi kentän laidalla silmät tarkkana, kun suoritimme vaativaa tarkkuusajorataa, jossa vaunujen oli mahduttava kapeiden keilaporttien väliin ilman, että keilojen päällä olevat pallot putoavat.

Zeus oli valjastettaessa oma lauhkea itsensä, ja se seisoi aisojen välissä asiallisena kuin vanha tekijä. Kun annoin sille lähtömerkin, ori pullisti kaulaansa ja lähti liikkeelle upeassa, tiiviissä ja takaosaltaan kantavassa ravissa. Tiukoissa käännöksissä vaunut heilahtelivat, mutta Zeus kuunteli ohjasapuja poikkeuksellisen hienosti. Se pujotteli keilojen välistä niin tarkasti, että vaunujen pyörät hipoivat portteja, mutta yksikään pallo ei pudonnut. "Tällä orilla on poikkeuksellinen kyky keskittyä" valmentaja kehui treenin jälkeen. "Moni esteori kuumuu vaunujen edessä, mutta Zeus tekee tästäkin taidetta. Sillä on herrasmiehen luonne ja kuninkaalliset liikkeet."

Kirjoittaja: Chao, Päivämäärä: 2026-08-27

Tänä aamuna tallissa koettiin pieni välikohtaus, joka todisti jälleen kerran sen, että Zeuksen lauhkean kuoren alla piilee melkoinen jekkujen mestari. Olin aamutallin yhteydessä vienyt orin sen omaan hiekkatarhaan ja laittanut portin säppiin – tai niin ainakin luulin. Olin unohtanut laittaa portin varmistuskoukun paikoilleen, mikä oli Zeukselle tietenkin suora kutsu pieneen seikkailuun.

Noin puoli tuntia myöhemmin katsoin rehutuvasta ulos ja hieraisin silmiäni. Zeus käveli täysin vapaana pitkin tallipihaa. Se ei suinkaan juossut tai riehunut, vaan se asteli kaikessa rauhassa herrasmiesmäisen arvokkaasti suoraan kohti tammatarhoja, herätellen tyttöjen huomiota matalalla, mahtipontisella hörinällä. Kun menin pihalle riimunnaru kädessäni ja huusin sen nimeä, ori pysähtyi, kääntyi minua kohti ja katsoi minua ilmeellä, jossa luki selkeästi: ”Katso Chao, osaan kulkea ilman porttejakin!”

Se ei yrittänyt karkuun, vaan käveli suoraan luokseni, työnsi turpansa taskulleni ja antoi laittaa riimun kaulalleen ilman minkäänlaista draamaa. Matkalla takaisin tarhaan se kuitenkin onnistui vielä nappaamaan hampaillaan lippalakkini päästäni ja pudottamaan sen maahan. Tätä oritta on mahdotonta vihata; se on vain niin käsittämättömän kiltti ja sympaattinen kujeilija, että sen pienet karkureissutkin pistävät vain naurattamaan. Varmistussokka on kuitenkin tästä lähtien visusti paikoillaan!