Mein Margo

Kirjoittaja: Chao, Päivämäärä: 2019-04-14

Puhelimen ääni tunkeutui uinuvaan tajuntaani. Kuka perke** soittaa tähän aikaan yöstä... "MITÄ?" Karjaisin luurin suuntaan osuessani vihdoin vihreän luurin kuvaan. "Hey Chao!" Pablon jännittynyt ääni kajahti luurin toisesta päästä. "Seena näyttää oudolta. Ja hikoilee." Mies totesi englanniksi ennenkuin ehdin sanoa puhelimeen muuta. Ynähdin vastauksen, suljin puhelimen ja sujahdin tallisaappaisiini sukkelasti kuin palomies konsanaan. Lähdin puolijuoksua kohti varsomistallia.

Pablo tuli ovelle vastaan. "Se synnyttää." Hän totesi lyhyesti ja sytytti tupakan. Se oli selvä merkki, talliin ei olisi vielä menemistä. "Entäs jos se tarvitsee apua?" Kysyin ääneen ja yritin kuikuilla Pablon olan yli talliin, mutta mies sulki oven nenäni edestä. Aina ei tuntunut siltä, että olisin tallin omistaja... "Menemme kohta." Keskustelu asiasta oli päättynyt.

Vartin päästä hiivimme vilkaisemaan Seenaa, joka ponnisti jo, kuin viimeistä päivää.

Puolisen tuntia toljotettuamme varsa oli ulkona. Pablo auttoi Seenaa putsaamaan vauvansa - varsinkin hengitystiet - ja siirtyi sitten karsinan ulkopuolelle. Hontelo rautias tammavarsa yritti jo ylös oljilta. Se oli vasta pullahtanut maailmaan, mutta itsepäisesti päätti jo nyt nousta ylös. "Onpas kiireinen tyyppi." Totesin Pablolle, joka nyökkäsi ja komensi minut takaisin nukkumaan. "Niillä on kaikki hyvin, katon että varsa pääsee nisälle. Mene pois." Haukottelin ja tottelin. Pääsisin tutustumaan upeaan raudikkoon, Das Chaosin ensimmäiseen kasvattiin, heti aamulla.

Alunperin Margo on Margotista. Ja Margot Margaretista. Ja Margaret on kreikan kielen sanasta "helmi". Koska onhan Margo varsinainen helmi.

Kirjoittaja: Chao, Päivämäärä: 2025-07-27

Päätin vihdoin viedä Margon pitkästä aikaa maastoon ja poiketa vanhalle maastoesteradallemme, jotta tamma saisi vähän vaihtelua maneesitreenien oheen. Ajatukseni oli viattoman kaunis: rentoa laukkaa metsäpoluilla ja kivaa, letkeää hyppelyä pienten tukkien yli. "Rento" ja "letkeä" ovat kuitenkin sanoja, joita Margo ei löydä omasta sanakirjastaan, kun kyse on esteistä.

Jo pelkkä maastoradan lähtöportin näkeminen sai tamman virittymään sellaiseen sähkölataukseen, että satulassa istuessani tunsin jokaisen lihaksen tärisevän jännityksestä. Margo pullisti kaulansa jylhään kaareen, alkoi pureskella kuolainta niin, että valkoinen vaahto lensi, ja sen korvat kääntyivät suoraan eteenpäin. Se ei ryöstänyt, mutta sen rauhallinen laukka muuttui silmänräpäyksessä sellaiseksi korotetuksi, tytiseväksi urheilulaunaukseksi, jossa jokainen askel sanoi ”päästä irti, mä hoidan tämän”.

Ensimmäisenä maastoesteenä odotti leveä, maahan kaadettu tukkirunko. Yritin pitää käteni mahdollisimman pehmeänä ja passiivisena, sillä tiesin, että jos jään vetämään Margoa suusta, se nostaa pystyn pystyyn ja vetää herneen syvälle nenäänsä. Margo lukitsi katseensa tukkiin noin viisikymmentä metriä ennen estettä. Se otti sellaisen kiihtyvyyden, että maisema vilisi silmissä. Ponnistuspaikka oli tamman mielestä täysin vapaavalintainen – se lähti lentoon aivan liian kaukaa ja teki niin valtavan loikan, että ehdin jo miettiä, laskeudummeko koskaan takaisin maahan. Ilmalento oli upea, mutta alastulossa tamma nakkasi päätään ja heitti pienen, sähäkän ilonpukin. ”Katso Chao, mä osaan lentää!” se tuntui viestittävän.

Seuraavana uralla oli alaspäin suuntautuva maastoporras ja sen jälkeen vesieste. Portaan Margo suorastaan loikkasi alas kuin peloton vuorikauris, ja kun vesi häämötti edessä, se ei edes harkinnut hidastamista. Se jysähti veteen suoraan laukasta niin, että mutainen vesi roiskui suoraan silmilleni, saappailleni ja takilleni. Se suorastaan nautti vauhdista ja siitä, että sai vähän rymistellä.

Kotimatkalle käännyttäessä kävelimme pitkin ohjin. Minä olin yltä päältä kurassa, hiessä ja hengästyneempi kuin hevonen itse, mutta Margo marssi kotiin korvat hörössä, rinta rottingilla ja häntä ylhäällä upeana viuhkana. Se oli saanut purkaa energiansa juuri niin kuin rautias laatutamma halusi: kovaa, korkealta ja täysillä. Maastoilu herkun ja kuuman tamman kanssa on aina elämys – tällä kertaa selvisimme takaisin ilman havereita, ja molemmat taisivat loppujen lopuksi nauttia reissusta (vaikka omat käsivarteni huutavat huomenna hoosiannaa).