Traubenkirsche

[Piilota sukuselvitys]

i. Maniason oli hieno, ruunikko hannover-ori, jolle ei korkeutta ollut siunaantunut, kuin 165cm. Sen ratsastaja oli koko sen pienen iän ajan Jacob Haus, joka oli pitkä, miltei kaksimetrinen miehenköriläs. Pienen ja siron oriin selässä mies näytti vielä normaalia pidemmältä, ja heti alkuun ratsukosta sanottiin, että jos ei orin jalat ota puomeja radalla alas, niin Jacobin jalat ottavat. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt, vaan kaksikko oli radoilla suorastaan lyömätön. Pieni, siro ja vikkelä ori peittosi vauhdillaan monet sitä jykevämmät hevoset jättäen niiden ratsastajat nuolemaan näppejään. Ori kilpaili kansainvälisellä tasolla 160cm:n ja 170cm:n luokissa varsin menestyksekkäästi ja sen kotimaassa Itävallassa se oli varsin suosittu jalostuskäytössä saaden useita kymmeniä jälkeläisiä. Valitettavasti ori menehtyi äkilliseen ähkyn aiheuttamaan suolisolmuun vain 17 vuoden ikäisenä, oltuaan vasta 2 vuotta siitosoriina ja poissa kisaradoilta. e. Vogelbeere, oli kuvankaunis ruunikonkimo tamma. 163cm hevonen oli vienosti rusehtavan sävyinen koko ikänsä – aivan kuin sen kimoutuminen olisi jäänyt kesken. Se oli mainion näköinen ja pärjäsi vielä mainiosti kilpailuissakin. Luonnoltaan tamma sen sijaan oli varsin stressiherkkä, arvaamaton ja jopa vähän pelokas – varsinkin uusia asioita kohtaan. Onneksi kilparadalla tamma kuitenkin unohti arkuutensa ja se hyppäsi kovaa ja korkealta radan joka ainoan esteen ja sen ilo hyppäämisestä huokui aivan varmasti yleisöön asti. Tamma jätti kilparadat taakseen ollessaan 15-vuotias ja siirtyi siitoskäyttöön, jossa se sai neljä upeaa varsaa: kolme rohkeaa ja itsevarmaa orivarsaa ja yhden ujon, hieman pelokkaan tammavarsan. Jokainen sen varsoista kuitenkin piti huolen menestyksestään kilparadoilla sijoittuen jopa emäänsä paremmin kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Tamma menehtyi viidennen varsan synnytyksessä tapahtuneisiin komplikaatioihin, jotka veivät mukanaan sekä upean estetamman, että sen toisen tammavarsan.

ii. Mania, oli myös ruunikko ja 165cm korkea hannoverori. Sen ensimmäinen varsa, Maniason, onkin täydellinen kopio siitä itsestään – vaikkei onneksi luonnetta myöten. Mania oli mainio kilparatsu, se meni yli mistä tahansa mitä sen eteen laitettiin ja se oli nopea. Valitettavasti sen yletön rohkeus myös koitui sen kohtaloksi. Ori oli itsevarma ja rohkea myös muualla, kuin vain kilparadalla: se saattoi ilmoittaa hoitajalleen varsin kipakasti olevansa johtaja maapallon tällä puolikkaalla. Kipakka potku reiteen tai hammaskaluston iskeytyminen kyynärvarteen takasivat hoitajalta oriille täyden huomion. Ori ehti yhden kisakautensa välissä astua kourallisen hannovertammoja, ja niiden varsat jäivätkin sen ainoiksi. Viimeisellä kilparadallaan se sai okserin takapuomin etujalkojensa väliin alastulossa, jonka seurauksena ori kaatui ratsastajansa päälle. Ratsastaja menehtyi ja ori mursi toisen etujalkansa melko pahasti ja se lopetettiin radalle. Mania jäi kuitenkin elämään hyvin varsojensa, varsinkin poikansa Maniasonin, kautta. Mania oli kuollessaan vain 13-vuotias. ie. Dämmrig, oli Ruotsissa syntynyt ja kasvanut hannoverinhevos-tamma. Se oli kiiltävän kaunis rautias ja säkäkorkeutta sille oli siunaantunut 164cm. Kuvankaunis tamma kantakirjattiin 1-palkinnolle jo varsin nuorena, mutta sen ura lähti siitä varsinaiseen nousukiitoon. Tamma oli täyden kympin luonne ja sen ponnuvoima oli sanoinkuvaamaton. Se liiteli helposti 160cm:n radan läpi hipaisemattakaan puomia. Sen vuoksi se päätyikin kilpailemaan, mutta kansainvälisillä radoilla tamma stressasi niin paljon, että se sai vakavan, vuotavan vatsahaavan jo kisakauden puolessa välissä. Se oli kuitenkin jo pärjännyt kansainvälisilläkin radoilla ja se oli todistanut hyppykykynsä. Se siirrettiin siis siitokseen, jossa sen vatsahaava saatiin nopeasti parannettua, eikä tamman enää ikinä tarvinnut lähteä kilparadoille. Siitoksessa se sai upeat kahdeksan varsaa, jotka menivät kuin kuumille kiville. Upealle tammalle oli valittava vähintään yhtä upea ori ja tamman todettiin periyttävän hurjan hyvin upeaa hyppykykyään jälkeläisilleen. Sen varsat eivät myöskään olleet mitään halpoja, joten tamman omistaja pystyi hyvillä mielin jättämään Dämmrigin kokopäivä-eläkkeelle tamman ollessa 18-vuotias. Dämmrig lopetettiin vanhuudesta johtuvien jalkavaivojen takia 20-vuotiaana kotitallillaan Ruotsissa. ei. Löwenzahn, on upea, raamikas 165cm korkea, ruunikonkimo hannoverori. Se asustaa Saksassa, jossa se on syntynyt ja elänyt koko ikänsä. Se kilpaili nuorena poikana kansainvälisillä, vaikeilla esteradoilla sijoittuen välillä mainiosti, välillä hieman huonommin. Matalammalla tasolla se sijoittui todella hyvin, mutta sitä kutsuttiin aina keskiverto-oriiksi, teki se mitä tahansa ja pärjäsi miten hyvin tahansa. Toisaalta se oli luonteeltaan varsin vaatimaton, vailla minkäänlaisia orimaisia piirteitä. ”Ruunamainen” se sai lausunnoksi kantakirjaustilaisuudessaan, jossa se palkittiin 3-palkinnolle. Valitettavasti hevonen ei koskaan saanut arvoistaan huomiota ja se jätti siitoksessakin vain muutamia jälkeläisiä, joiden määrä on luultavasti laskettavissa yhden käden sormilla. Kuitenkin ori oli jalostuksessa loistava: kaikki sen varsat ovat pärjänneet menestyksekkäästi kansainvälisellä tasolla, 160-170cm:n luokissa. Sen varsat tunnetaan Saksassa suurina niminä ja sen varsat nostivat oriinkin nimen tunnetulle tasolle. Kuitenkin oriin tullessa ihmisten tietoisuuteen se oli 19-vuotias, eikä sen omistaja tahtonut enää antaa sitä jalostuskäyttöön – oli kuulemma luvannut oriille eläkepäivät ja ne se myös saisi. Ori viettelee nyt 23-vuotiaana rauhaisia eläkepäiviään omistajallaan. ee. Eveningdown sitä vastoin oli kerrassaan upea tamma. Se myytiin heti vieroituksen jälkeen Briteistä emänsä vierestä Saksaan. Se oli 164cm korkea ja väriltään punaruunikko. ”Sulaa kuparia”, puhuivat ne tammasta, jotka olivat nähneet sen radoilla. Se hyppäsi tiikerin lailla yli 170cm esteistä, kuin vettä vain. Se kääntyi lantin päällä, ja sen ratsastajan ei tarvinnut, kuin ohjata ja myödätä. Esteillä hevonen oli loistava, se voitti, se sijoittui, se kutsuttiin edustamaan Saksan joukkuetta Olympialaisissa. Se oli huipputamma huippusuvusta – kaikki odottivat että se siirtyisi siitokseen, jotta siitä saisi vihdoinkin ostettua varsan – muutamalla miljoonalla ehkäpä? Ja hypättyään MM-kultaa 170cm:n luokassa se siirrettiinkin siitokseen. Siitoskäytössä se sai 5 varsaa, joiden keskihinta oli muutaman miljoonan luokkaa. Tamma jäi tyytyväisenä täyspäiväiselle eläkkeelle 18-vuotiaana, mutta menehtyi äkilliseen ohutsuolen kiertymään, joka seurasi ähkystä. Sen varsat ovat tosin olleet kaikki myös huippuyksilöitä, vaikkeivät emänsä tasaista luonnetta olleetkaan perineet.