Mein Kirsche

[Piilota sukuselvitys]

i. Morituri on upea musta ori, jolla on ponnua korkeammillekin esteille. Ori on kilpaillut menestyksekkäästi 160cm-tasolla vaikka se on itse vain 167cm korkea. Luultavasti oriin ego kannattelee sen esteiden ylitse takapään ponnistuslihasten lisäksi, sillä ego tällä hevosella on tuplasti sen itsensä kokoinen. e. Traubenkirsche oli luonteeltaan herkkä ja varautuvainen, mutta hyppykyvyltään ilmiömäinen. Tuontisukuinen tamma sai jalostuksessa monia jälkeläisiä, se kantakirjattiin kolmannelle palkinnolle ja se palkittiin ERJ:n laatuarvostelussa ensimmäiselle palkinnolle. Tuomi oli 165cm korkea, ruunikonkimo hannoverinhevostamma, joka lopetettiin vanhuuden vaivoihinsa tämän ollessa jo 27-vuotias.

ii. Isä Mortem oli pikimusta, 168cm korkea hannover-ori. Sen kilpailu-ura sai loistavan alun, mutta loppui lyhyeen orin teloessa itsensä kilpailumatkalla. Paranneltuaan jännevammaansa vuoden päivät ori yritettiin kuntouttaa takaisin kisaradoille, mutta turhaan. Sen jalka kesti kuitenkin astumista, joten Mortem siirtyi siitokseen ja saikin usean kymmentä hienoa jälkeläistä. Ori on tunnettu periyttäjänä ailahtelevaisesta luonteestaan, jonka suurin osa sen varsoista on saanut ja jopa periyttänyt sitä eteenpäin. Orin vanha vamma alkoi kuitenkin vaivata sitä, kun se alkoi lähestyä iällisesti kahtakymppiä ja sen omistaja päätti päästää sen kärsimyksistään ennenkuin se ehti parikymppiseksi asti. ie. Emä Inarime oli sporttimallinen ja melko pieni hannovertamma, jossa oli puolikas täysiveristä – ja sen huomasi. Inarime oli vaikea käsitellä ja vielä vaikeampi ratsastaa, mutta kun sen sai toimimaan, oli se täysin pitelemätön. Se annettiin kilpailukäyttöön eräälle saksalaiselle kenttäratsastajalle, joka kilpaili tammalla lisäksi muutamat rataesteet alle. Pitkän ja maineikkaan kilpauran jälkeen tamma sai omistajallaan vielä pari varsaa, ennenkuin se jätettiin ansaitulle eläkkeelle kotimaahansa Saksaan. ei. Maniason oli hieno, ruunikko hannover-ori, jolle ei korkeutta ollut siunaantunut, kuin 165cm. Sen ratsastaja oli koko sen pienen iän ajan Jacob Haus, joka oli pitkä, miltei kaksimetrinen miehenköriläs. Pienen ja siron oriin selässä mies näytti vielä normaalia pidemmältä, ja heti alkuun ratsukosta sanottiin, että jos ei orin jalat ota puomeja radalla alas, niin Jacobin jalat ottavat. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt, vaan kaksikko oli radoilla suorastaan lyömätön. Pieni, siro ja vikkelä ori peittosi vauhdillaan monet sitä jykevämmät hevoset jättäen niiden ratsastajat nuolemaan näppejään. Ori kilpaili kansainvälisellä tasolla 160cm:n ja 170cm:n luokissa varsin menestyksekkäästi ja sen kotimaassa Itävallassa se oli varsin suosittu jalostuskäytössä saaden useita kymmeniä jälkeläisiä. Valitettavasti ori menehtyi äkilliseen ähkyn aiheuttamaan suolisolmuun vain 17 vuoden ikäisenä, oltuaan vasta 2 vuotta siitosoriina ja poissa kisaradoilta. ee. Vogelbeere, oli kuvankaunis ruunikonkimo tamma. 163cm hevonen oli vienosti rusehtavan sävyinen koko ikänsä – aivan kuin sen kimoutuminen olisi jäänyt kesken. Se oli mainion näköinen ja pärjäsi vielä mainiosti kilpailuissakin. Luonnoltaan tamma sen sijaan oli varsin stressiherkkä, arvaamaton ja jopa vähän pelokas – varsinkin uusia asioita kohtaan. Onneksi kilparadalla tamma kuitenkin unohti arkuutensa ja se hyppäsi kovaa ja korkealta radan joka ainoan esteen ja sen ilo hyppäämisestä huokui aivan varmasti yleisöön asti. Tamma jätti kilparadat taakseen ollessaan 15-vuotias ja siirtyi siitoskäyttöön, jossa se sai neljä upeaa varsaa: kolme rohkeaa ja itsevarmaa orivarsaa ja yhden ujon, hieman pelokkaan tammavarsan. Jokainen sen varsoista kuitenkin piti huolen menestyksestään kilparadoilla sijoittuen jopa emäänsä paremmin kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Tamma menehtyi viidennen varsan synnytyksessä tapahtuneisiin komplikaatioihin, jotka veivät mukanaan sekä upean estetamman, että sen toisen tammavarsan.

iii. Isän isä Mortician oli kiukkuinen ori, joka ei paljoa muita hevosia katsellut. Innostuneille tammoille se jaksoi möyhätä, kaikki muu vain pyyhkäistiin pois tieltä. Ihmisistäkään ei ori monia sietänyt. Pienelle ihmisjoukolle se oli kuitenkin käsiteltävissä ja yhdelle jopa ratsastettavissa. Ja sen ratsastajan kanssa ori kävikin voittamassa kotimaansa kaikki isot estekilpailut ennen siitoskäyttöä. Huonon luonteenlaatunsa takia Mortician ei ollut koskaan kovinkaan suosittu siitosori, eikä oriista siis ole kovinkaan monta jälkeläistä. Mortician menehtyi aivoverenvuotoon laitumellaan 22-vuotiaana. iie. Isän emä Vox Populi oli kuvankaunis, rautias hannovertamma, joka toden totta tiesi olevansa kaunis. Tamma kiersi näyttelyitä keräten pokaaleja, mutta sen luonteenlaadussa ei ollut kehumista. Tammaa kutsuttiinkin kotioloissa lempinimellä ”Sauer”, happaman yleisilmeensä vuoksi. Vaikka ihmisille tamma ei ollut kummoinenkaan kumppani, niin siitostammana se loisti. Se hoiti varsojaan paremmin kuin mikään eläin koskaan, eikä väliin paljon ihmisiä tarvittu. Tamma jättikin kymmenen varsaa, ennenkuin se jäi eläkkeelle. iei. Emän isä, Icuvina xx, oli laukkaratsuksi suunniteltu täysiveriori, mutta toisin kävi. Sen omistaja meni konkurssiin ja oriin osti saksalainen kenttäratsastaja, joka koulutti hevosen kansainväliselle tasolle saakka. Icuvina sijoittui kenttäkilpailuissa hieman keskivertoa paremmin, mutta mikään maailmanvoittaja se ei ollut. Icuvina oli kuuma ja vaikea ratsu, ja huonojen ominaisuuksiensa vuoksi se ei ollut myöskään kovin suosittu jalostusori. Silti Icuvina toi hieman täyttäverta saksalaiseen hevosjalostukseen muutaman varsan verran, ennenkuin se kuoli ratsastusonnettomuudessa 18-vuotiaana. iee. Emän emä, Ad Victoriam oli herkkä, mutta äärimmäisen kiltti hannovertamma. Se kilpaili kotimaassaan muutamissa harrastuspohjan kilpailuissa ja toimitti lähinnä nurmikonleikkurin työtä omistajansa pihassa. Tammalla tehtiin kuitenkin useampi varsa elämänsä aikana, joista parilla aukesi ura kilparadoilla. Pari tamman varsoista koki samansorttisen kohtalon, kuin tamma itsekin ja jäi hoitamaan pullamössöhevosen hommia silloisille omistajilleen. Ad Victoriam oli kimo ja kiltti, muttei kovinkaan kaunis, eivätkä sen liikkeet olleet kovinkaan ilo silmille. Silti oli valitettavaa kuulla tamman menehtyneen 23-vuotiaana äkilliseen ähkyyn kotipihassaan.

eii. Mania, oli myös ruunikko ja 165cm korkea hannoverori. Sen ensimmäinen varsa, Maniason, onkin täydellinen kopio siitä itsestään – vaikkei onneksi luonnetta myöten. Mania oli mainio kilparatsu, se meni yli mistä tahansa mitä sen eteen laitettiin ja se oli nopea. Valitettavasti sen yletön rohkeus myös koitui sen kohtaloksi. Ori oli itsevarma ja rohkea myös muualla, kuin vain kilparadalla: se saattoi ilmoittaa hoitajalleen varsin kipakasti olevansa johtaja maapallon tällä puolikkaalla. Kipakka potku reiteen tai hammaskaluston iskeytyminen kyynärvarteen takasivat hoitajalta oriille täyden huomion. Ori ehti yhden kisakautensa välissä astua kourallisen hannovertammoja, ja niiden varsat jäivätkin sen ainoiksi. Viimeisellä kilparadallaan se sai okserin takapuomin etujalkojensa väliin alastulossa, jonka seurauksena ori kaatui ratsastajansa päälle. Ratsastaja menehtyi ja ori mursi toisen etujalkansa melko pahasti ja se lopetettiin radalle. Mania jäi kuitenkin elämään hyvin varsojensa, varsinkin poikansa Maniasonin, kautta. Mania oli kuollessaan vain 13-vuotias. eie. Dämmrig, oli Ruotsissa syntynyt ja kasvanut hannoverinhevos-tamma. Se oli kiiltävän kaunis rautias ja säkäkorkeutta sille oli siunaantunut 164cm. Kuvankaunis tamma kantakirjattiin 1-palkinnolle jo varsin nuorena, mutta sen ura lähti siitä varsinaiseen nousukiitoon. Tamma oli täyden kympin luonne ja sen ponnuvoima oli sanoinkuvaamaton. Se liiteli helposti 160cm:n radan läpi hipaisemattakaan puomia. Sen vuoksi se päätyikin kilpailemaan, mutta kansainvälisillä radoilla tamma stressasi niin paljon, että se sai vakavan, vuotavan vatsahaavan jo kisakauden puolessa välissä. Se oli kuitenkin jo pärjännyt kansainvälisilläkin radoilla ja se oli todistanut hyppykykynsä. Se siirrettiin siis siitokseen, jossa sen vatsahaava saatiin nopeasti parannettua, eikä tamman enää ikinä tarvinnut lähteä kilparadoille. Siitoksessa se sai upeat kahdeksan varsaa, jotka menivät kuin kuumille kiville. Upealle tammalle oli valittava vähintään yhtä upea ori ja tamman todettiin periyttävän hurjan hyvin upeaa hyppykykyään jälkeläisilleen. Sen varsat eivät myöskään olleet mitään halpoja, joten tamman omistaja pystyi hyvillä mielin jättämään Dämmrigin kokopäivä-eläkkeelle tamman ollessa 18-vuotias. Dämmrig lopetettiin vanhuudesta johtuvien jalkavaivojen takia 20-vuotiaana kotitallillaan Ruotsissa. eei. Löwenzahn, on upea, raamikas 165cm korkea, ruunikonkimo hannoverori. Se asustaa Saksassa, jossa se on syntynyt ja elänyt koko ikänsä. Se kilpaili nuorena poikana kansainvälisillä, vaikeilla esteradoilla sijoittuen välillä mainiosti, välillä hieman huonommin. Matalammalla tasolla se sijoittui todella hyvin, mutta sitä kutsuttiin aina keskiverto-oriiksi, teki se mitä tahansa ja pärjäsi miten hyvin tahansa. Toisaalta se oli luonteeltaan varsin vaatimaton, vailla minkäänlaisia orimaisia piirteitä. ”Ruunamainen” se sai lausunnoksi kantakirjaustilaisuudessaan, jossa se palkittiin 3-palkinnolle. Valitettavasti hevonen ei koskaan saanut arvoistaan huomiota ja se jätti siitoksessakin vain muutamia jälkeläisiä, joiden määrä on luultavasti laskettavissa yhden käden sormilla. Kuitenkin ori oli jalostuksessa loistava: kaikki sen varsat ovat pärjänneet menestyksekkäästi kansainvälisellä tasolla, 160-170cm:n luokissa. Sen varsat tunnetaan Saksassa suurina niminä ja sen varsat nostivat oriinkin nimen tunnetulle tasolle. Kuitenkin oriin tullessa ihmisten tietoisuuteen se oli 19-vuotias, eikä sen omistaja tahtonut enää antaa sitä jalostuskäyttöön – oli kuulemma luvannut oriille eläkepäivät ja ne se myös saisi. Ori viettelee nyt 23-vuotiaana rauhaisia eläkepäiviään omistajallaan. eee. Eveningdown sitä vastoin oli kerrassaan upea tamma. Se myytiin heti vieroituksen jälkeen Briteistä emänsä vierestä Saksaan. Se oli 164cm korkea ja väriltään punaruunikko. ”Sulaa kuparia”, puhuivat ne tammasta, jotka olivat nähneet sen radoilla. Se hyppäsi tiikerin lailla yli 170cm esteistä, kuin vettä vain. Se kääntyi lantin päällä, ja sen ratsastajan ei tarvinnut, kuin ohjata ja myödätä. Esteillä hevonen oli loistava, se voitti, se sijoittui, se kutsuttiin edustamaan Saksan joukkuetta Olympialaisissa. Se oli huipputamma huippusuvusta – kaikki odottivat että se siirtyisi siitokseen, jotta siitä saisi vihdoinkin ostettua varsan – muutamalla miljoonalla ehkäpä? Ja hypättyään MM-kultaa 170cm:n luokassa se siirrettiinkin siitokseen. Siitoskäytössä se sai 5 varsaa, joiden keskihinta oli muutaman miljoonan luokkaa. Tamma jäi tyytyväisenä täyspäiväiselle eläkkeelle 18-vuotiaana, mutta menehtyi äkilliseen ohutsuolen kiertymään, joka seurasi ähkystä. Sen varsat ovat tosin olleet kaikki myös huippuyksilöitä, vaikkeivät emänsä tasaista luonnetta olleetkaan perineet.