O'Hall Bollinger xx

Kirjoittaja: Chao, Päivämäärä: 2025-09-04

Adrenaliinia ja kauramoottorin hyrinää

Tänään se päivä koitti: ensimmäinen kunnon maastoestetreeni Lingun kanssa pitkän peruskuntokauden jälkeen. Jos perus tuntipuksutin on kuin vakaa juna, tämä täysiveriori on kuin viritetty urheiluauto, joka käy vähän liian korkeilla kierroksilla jo pelkästä satulan näkemisestä.

Alkuverryttely Lingun kanssa oli kuin tanssia veitsen terällä. Heti kun pääsimme maastoradan alkuun, tunsin orin jokaisessa lihaksessa sen tutun värinän. Se ei kestä yhtään ylimääräistä puristusta tai hermostunutta liikettä. Jos vedät ohjasta liikaa, se nousee tikkana pystyyn tai alkaa steppailla sivuttain; jos annat liikaa tilaa, se katoaa horisonttiin ennen kuin ehdit sanoa "kenttäratsastus".

Tänään hevonen tuntui kevyeltä ja harvinaisen sähköiseltä. Jokainen pärskähdys kaikui metsässä, ja ori pyöritteli silmiään etsien jotain, mistä voisi ottaa lisävauhtia.

Sitten suuntasimme ensimmäiselle tukille. Ori imi esteelle uskomattomalla tavalla. Minun piti vain istua hiljaa, pitää kevyt tuki ja luottaa. Se ei epäröinyt sekuntiakaan. Ja silmänräpäyksessä ensimmäinen este katosi taaksemme näkymättömiin.

Sitten tulimme vesiesteelle. Tämä on yleensä se kriittinen piste. Ori hidasti ensin ja sitten pysähtyi hetkeksi katsomaan veden pintaa, mutta pienen pohjekehotuksen jälkeen se loikkasi veteen niin, että roiskeet tuntuivat kypärän laella asti. Hevonen allani oli täysin elementissään. Se nautti haasteista ja ennen kaikkea se nautti vauhdista.

Lähestyimme seuraavana horisontista ilmestynyttä hauta turhan vauhdikkaasti. Tulimme vauhdilla alashyppyyn, ja vatsanpohjasta otti, kun ori ponnahti ilmaan. Se kuitenkin laskeutui kissan lailla ja jatkoi laukkaa suoraan seuraavalle pystylle ilman, että tahti muuttui pätkääkään. Itse sain keskittyä ainakin 110 prosenttia, jotta kehoni ja mieleni pysyisivät orin tahdissa mukana. Huomio ei saanut herpaantua hetkeksikään, vaikka Lingu suorittikin rataa mestarin lailla.

Lenkin jälkeen molemmat olimme hiestä märkiä. Ori pärski tyytyväisenä, kaula kaarella ja askel yhä joustavana, vaikka takana oli useampi kilometri ja kymmeniä hyppyjä. Sen herkkyys on välillä uuvuttavaa, mutta se tunne, kun olemme täysin samalla aaltopituudella ja se luottaa minuun esteen edessä, on korvaamaton.

Tämä hevonen on tehty vauhtiin. Nyt se saa vetäytyä ansaitulle palautumiselle, kylmäsavet jaloissa ja extra-annos kauraa edessään.

Kirjoittaja: Chao, Päivämäärä: 2025-09-04

Verenperintönä vauhti ja vapaus

Kavioiden kopina tallikäytävällä kuulosti tänään erilaiselta. Kun selkääni laskettiin se kevyin satula ja jalkoihini suojat, jotka ulottuvat melkein polviin asti, tiesin: tänään ei kierrettäisi neliötä hiekkakentällä. Tänään mentäisiin kovaa.

Heti kun kavioni koskettivat ruohikkoa maastoradan alussa, tunsin sähkön kulkevan lävitseni harjasta hännänpäähän. Ratsastajani yritti hengittää rauhallisesti, mutta minä kuulin hänen sydämensä tykytyksen satulan läpi. Rauhoitu nyt, ihminen, ajattelin ja steppasin hieman sivuttain vain näyttääkseni, kuinka jouset jaloissani olivat valmiina laukeamaan.

Sitten tuli merkki. Laukka nousi välittömästi. Se ei ollut sellaista verkkaista hölkkää kuin niillä vaunuhevosilla, vaan jokainen askel söi maata metrikaupalla.

Ensimmäinen este näkyi kaukana edessä. Se makasi maassa kuin haaste. Korvani kääntyivät eteenpäin, lukitsin katseeni puunrunkoon ja tunsin, kuinka ratsastajani käsi keveni. Nyt! Ponnistus oli täydellinen. Lensimme ilman halki niin kevyesti, etten edes tuntenut painoa selässäni. Olinhan kuin tehty tähän työnkuvaan.

Sitten tuli se pelottava, kiiltävä pinta. Pysähdyin sekunniksi – ei siksi, että olisin pelännyt, vaan siksi, että halusin nähdä heijastukseni. Se oli upea. Ratsastaja puristi pohkeillaan, ja minä vastasin loikkaamalla suoraan keskelle pärskeettä. Vesi viilensi, ja se tuntui mahtavalta!

Tulimme jyrkänteelle. Maailma katosi hetkeksi alta, mutta tiesin tarkalleen, mihin kavioni osuisivat. Laskeuduin pehmeästi ja jatkoin laukkaa ennen kuin ratsastaja ehti edes tajuta, että olimme jo alhaalla. 'Koita edes pysyä mukana.' Totesin ratsastajalle mielessäni. Minun satulassani ei ole tilaa aloittelijoille.

Kun viimein hidastimme käyntiin, olin yltä päältä hiessä, mutta olisin voinut juosta vaikka kaksi kierrosta lisää. Pärskäytin kovaa ja ravistin päätäni niin, että kuolaimet helisivät. Ratsastaja taputti kaulaani ja sanoi minua ”hulluksi tykiksi”. En tiedä, mikä tykki on, mutta jos se tarkoittaa nopeinta ja rohkeinta eläintä tällä puolen metsää, niin hän on oikeassa. Nyt odotan vain minulle luvattua extra-annosta kauraa, jonka ansaitsin olemalla taas kerran radan kuningas.