Lowhill Berlin

VVJ-II (100.000p), VVJ
31.01.2026, Tammikuun tilaisuus
5 + 40 + 18 + 22 + 15 = 100 p.

Kirjoittaja: Chao, Päivämäärä: 2023-04-12

"Ja sen kerran kun päätän lähteä ajelulle niin sinä tuppaat väkisin mukaan." Totesin Berlinin kuskinpukilta ja tuijotin kiukkuisesti Peteriä, jonka hymy ylsi korvasta korvaan. "Tottakai tuppaudun, meillä on paljon keskusteltavaa tallista." Peter huikkasi Lepan selästä. Peterillä oli pakkomielle treenata hevosia selästä käsin. Itse taas sain ratsastella muilla talleilla aivan riittämiin, tulin Vermontiin nauttimaan miellyttävistä ajokokemuksista. En kyllä tiedä miksi olin kuvitellut saavani miellyttävän ajokokemuksen valitsemalla Berlinin aisojen väliin. Ori kyllästyisi kuitenkin puolivälissä matkaa ja ryhtyisi perseilemään, kuin viimeistä päivää. Kai se oli silti yritettävä. "Mutta kun minä yritin päästä juuri karkuun sua." Totesin naama mutrussa. "Tarvitsen tauon tallin finansseista." Peter nyökkäsi ollen yhä yhtä hymyä. "Onneksi meillä on muitakin hallinnollisia keskustelun aiheita, joihin tarvisen näkemystäsi." Huokaisin raskaasti ja Berlin heilautti häntäänsä, kuin ollen samaa mieltä kanssani - Peter oli tylsää seuraa. En ymmärrä miten Charlotte, iki-iloinen ja sähäkkä Charlotte, oli päätynyt naimisiin noin itsepäisen ja tylsän miehen kanssa. Pitäisi kysyä Charlotelta asiaa, kun pääsisimme johonkin kahden naisen kanssa. "Jos kävisit täällä useammin, niin kysyttävää yhdellä kerralla olisi vähemmän." Peter jatkoi, mutta hymy alkoi hyytyä. "Voisit lähettää sähköpostilla sun kysymykset." Minä myhähdin. "Olen lähettänytkin. Et varmaan edes avaa niitä." Peter murahti. Mutta mies oli oikeassa. Harvemminpa minä availin talleilta tulleilta sähköposteja, jos otsikossa ei ollut miljoonaa huuto- tai kysymysmerkkiä (ne merkkasivat paniikkitilannetta, ne postit oli pakko avata.). "Tiedätkö kuinka monta sähköpostia saan päivässä eri ihmisiltä?" Nyt aloin jo kiristellä hampaitani. "Ja sekö on sitten minun vikani?" Peter heitti takaisin. Lakkasin vastaamasta. Homma alkoi tuntua vastatuuleen huutamiselta.

Niinpä ohjasin Berlinin ajopolulle ja pyysin oria jo raviin. Se oli kävellyt keskustelun ajan ihan muissa maailmoissa pitkällä ohjalla ja raahustavalla askeleella. Lepa vieressä tanssi sivulta toiselle, mutta moinen sähläys ei tuntunut Peteriä häiritsevän. Peter tuntui oikein rakastavan häirikköhevosia. Sekopäinen setä. Berlin lähti laiskaan ravintapaiseen ja kokeili heti alkuun pääsisikö luistamaan työtehtävistään. Kiristin ohjia ja napsautin piiskaa ilmassa. Berlin kietaisi korvansa taaksepäin ja esitti olevansa vakavasti otettava kilpahevonen. Siirryimme reippaassa ravissa metsään ja metsästä pois pitkin laveaa hiekkatietä. Peter selitti koko matkan jotain talliin liittyvistä hankinnoista, työvoimapulasta ja homeisista kuivikkeista, jotka oli pitänyt vaihtaa. Yritin ummistaa korvani miehen ääneltä, mutta Peter oli kuin hyttynen. Ininä jatkui niin kauan, kunnes sitä läpsäisi. Enkä aivan ylettänyt Berlinin kuskinpukilta mätkäisemään Peteriä hiljaiseksi.

Niinpä kiihdytin Berlinin laukalle toivoen vauhdin hiljentävän Peterin. Mies saisi lakata pilaamasta rentoa ajeluhetkeäni työasioilla. Tahdoin nauttia hevosista enkä ajatella excel-taulukoita. Mutta jostain syystä Peter pysyi sekä hulluna hilluvan Lepan selässä, että jatkuvasti monotonisessa äänessä tallin rahatilanteesta. Olin lakannut kuuntelemasta Peteriä jo kilometrejä sitten. Annoin Berlinin laukata ja nautin tuulenvireestä hiuksissani. Polku kaartui takaisin kohti tallia ja siirsin Berlinin jäähdyttelyraviin. Peter hiljeni vihdoinkin hetkeksi, ilmeisesti Lepan siirtäminen raviin oli hieman vaikeamman työn takana. Hetken aikaa sain nauttia vain hevosten kenkien kopinasta soratiellä. Liian pian kuitenkin tallin katonharja ilmestyi horisonttiin. Se oli aina merkki loppukäynteihin siirtymisestä. Niinpä pyysin Berliniä hidastamaan ja ori teki työtä käskettyä. Se oli käyttäytynyt koko maastolenkin harvinaisen nätisti. Ehkä se oli väsynyt tai totesi, että Lepa oli riittävän sekavaa seuraa ilman että Berlinkin alkoi sekoilla. Niin tai näin, olin saanut ajolenkkini, vaikka Peter olikin tehnyt siitä vähemmän rentouttavaa kuin mitä olin itse ajatellut sen olevan.

Talliin päästyämme irrotin Berlinin kärryistä ja riisuin valjaat. Berlin sai seistä käytävällä sen aikaa, kun riisuin suojat ja harjasin oriin. Se ei ollut edes hionnut matkan aikana, joten tänään ei ollut Berlinin kylpypäivä. Sen orin vielä hetkeksi jatkamaan tarhailuaan ja palasin itse talliin putsaamaan orin varusteet jossakin, mihin Peter ei pääsisi.