Kirjoittaja: Chao, Päivämäärä: 2021-01-17
Pieni suuri persoona on saapunut
Viime yönä se viimein tapahtui. Tallin valvontakamera herätti minut puoli kolmelta, ja karsinassa odotti tupsukorvainen, pörröinen ja hämmentävän tanakka yllätys. Sugarin ensimmäinen varsa oli nähnyt päivänvalon.
Shetlanninponivarsat ovat yleensä suloista pörröä, mutta tämä pieni ori on jo nyt selvästi perinyt emänsä "my-way-or-noway" -asenteen.
Yleensä varsat hapuilevat jalkojaan varovasti, mutta tämä tapaus yritti nousta ylös sellaisella ryminällä, että karsinan seinät vaan kolisivat. Jopa Sugar itse hörisi tulokkaalle huolestuneena, kun pieni herrasmies poni kimpoili seinistä selälleen kuin humalainen törmäysnukke. Kun se viimein sai kaikki neljä jalkaa järjestykseen, se ei suinkaan suunnannut suoraan maitobaarille, vaan päätti kokeilla, miltä karsinan seinä maistuu. Itsepäisyys alkoi siis noin viiden minuutin iässä. Ori piti loppujen lopuksi auttaa kohti maitobaarin suloja. Tällä yksilöllä ei siis turhaan järki päätä pakota. Enkä tiedä tuleeko se isän vai emän puolelta.
Parin päivän päästä päästimme tamman ja varsan jo hetkeksi aurinkoiseen tarhaan.
Kun jalat alkoivat kantaa kunnolla, vauhti oli päätöntä. Pieni pallo spurttasi ympäriinsä niin, että emällä oli täysi työ pysyä perässä. Pystyn yhä kuulemaan Sugarin hätääntyneen hörinän tamman tajutessa, että sen pitää liikkua varsansa kanssa. Eikä kukaan ole edes pakottamassa jotta se voisi näyttää hapanta naamaa siitä hyvästä.
Kuten suvun perinteisiin kutenkin kuuluu, into pienellä hevosenalullakin loppui kuin seinään. Kesken kovimman laukan varsa päätti, että nyt on päikkärien aika. Se mätkähti niille sijoilleen keskelle tarhan nurmea ja nukahti niin sikeästi, että lähetin tallityöntekijän varmistamaan, hengittääkö se vielä. Orivarsa huokasi syvään, aivan kuten emänsä vaunujen edessä. Kuinka joku tavallinen kuolevainen kehtasi häiritä päiväunia.
Tästä varsasta tulee vielä melkoinen persoona valjakkoajoihin – jos sen vain saa joskus liikkumaan haluttuun suuntaan. Nyt se kuitenkin tuhisee tyytyväisenä emänsä kupeessa, keräten voimia uusiin koiruuksiin.
Kirjoittaja: Chao, Päivämäärä: 2023-03-01
Taulapään ensimmäinen aluestartti
Charlotte ei voinut uskoa todeksi, että Sugar oli todellakin kvaalautunut aluetasolle. Tahmatassujen kauan odotettu antikristus oli kuitenkin todistettavasti pötkinyt itsensä parempien ponien joukkoon. Tänään Sugar oli kuitenkin vakaasti päättänyt olla kvaalautumatta yhtään mihinkään muuhun kuin leppoisaan vapaapäivään. Jo tarilerista ulos tullessa pieni poni oli hapan kuin sitruunan niellyt hampaaton mummeli. Oli kuitenkin yritettävä, joten Charlotte valjasti ponin ja kiinnitti sen vaunujen eteen. Odotukset päivän suoritukseen eivät olleet korkealla, mutta eivät ne Sugarin kanssa ikinä olleetkaan.
Tamma piti tampata eteenpäin apinan raivolla jo verryttelyssä ja Charlotte oli jo miltei luovuttamassa, kun heidän numeronsa huudettiin starttiin. Kirosanat kimpoilivat naisen pääkopassa tämän ohjatessa ponin kohti ensimmäistä porttia. Ja jo toisen portin kohdalla Sugar teki täyden stopin. Kukkakoristeiden tuijottelu tuntui olevan tammalle huomattavasti tärkeämpää, kuin vastata ajurin apuihin. Riittävällä painostuksella poni suostui siirtymään takaisin mielenosoituksellisen hitaaseen ja matalaan raviin, ei Charlotten päässä paljon urheilujuhla raikunut.
Sentään Sugar ylitti maaliviivan, vaikkakin melkoisella määrällä yliaika pisteitä, joten sijoituksesta oli turha edes haaveilla. ”Sentään se ylitti maalilinjan!” totesi hänen aviomiehensä Peter, kun Charlotte oli saanut ponin lämmiteltyä ja kaarrettua takaisin hevosauton luo. Välillä hän kadehti miehensä järkkymätöntä positiivisuutta. ”Tää on kyllä semmonen taulapää välillä.” Nainen totesi irrottaessaan ponia valjaista. Mutta Peter oli oikeassa, olivathan se sentään saapuneet hyväksytysti maaliin saakka, mikä tämän ponin kanssa oli jo erävoitto.
Sugar sen sijaan näytti harvinaisen tyytyväiseltä itseensä, eikä suotta. Olihan se taas onnistunut loistavasti energiansäästöviikossaan jättämällä turhan työnteon muille. Hevosautoon suojiin päästyään Sugar keskittyi lisäämään energiaa kehoonsa ahtamalla kitusiinsa mahdollisimman paljon matkalle varatusta heinäverkosta.
Kirjoittaja: Chao, Päivämäärä: 2025-06-01
"Rento" maastolenkki eli pysähdyksiä ja mutustelua
Lähdettiin tänään maastoon nauttimaan syyssäästä kärryjen kanssa, tai niin minä ainakin kuvittelin. Sugar oli kuitenkin sitä mieltä, että maastolenkki on synonyymi noutopöydälle.
Heti tallipihasta poistuttaessa poni yritti kääntyä takaisin päin kolme kertaa. Kun lopulta pääsimme metsätielle, se käveli niin hitaasti, että perhosetkin lensivät meistä ohi. Muistin myös patistaa tammaa eteenpäin jokaisella askeleella, jotta se myös pysyisi liikkeessä. Onneksi tallin henkilökunta oli hoitanut tamman kisauran. Oma pääni ei olisi kestänyt mataa ratoja läpi ponin kanssa jota ei kiinnosta työnteko tippaakaan. Onneksi tamma oli kuin tehty siitosponiksi, joten ihan hyödytön ei tämäkään yksilö ollut. Tamman kanssa tekeminen oli kuitenkin varsinaista hampaiden kiristelyä.
Niin oli myös tämä maastolenkki. Joka kerta kun löysäsin ohjaa hieman, ponin pää painui salamana alas kohti vihreää ruohoa. Sillä on uskomattomat voimat niskassa, kun se päättää haluta syödä. Sen lisäksi tiellemme oli löytänyt noin kaksi senttiä syvä lätäkkö. Poni pysähtyi sen eteen kuin kyseessä olisi ollut valtameri. Jouduimme neuvottelemaan hyvän tovin, ennen kuin se suostui kastelemaan kavionsa – ja silloinkin se teki valtavan loikan lätäkön yli niin, että kärryt vain rämisivät.
Kummasti kotiinpäin käännyttäessä löytyi uusi vaihde. Sugar olisi halunnut jopa ravata kotiin, mikä oli täysin ennenkuulumatonta. Ainakin siihen asti, kunnes katsoin kelloa. Ilmeisesti maastossa tarjoiltu buffetti oli ollut alkupala, mutta nyt tiedossa olisivat päiväheinät ja totta kai Sugarille oli sinne kiire, kuin sillä olisi ollut tuli hännän alla.
Lopulta tallissa minua odotti poni, joka näytti siltä kuin se olisi tehnyt raskaimman mahdollisen työpäivän, vaikka todellisuudessa minä olin se, joka teki kaiken työn ohjien päässä. Sitä ei ihan jokaisen ajettavan kanssa joudukaan kuskinpenkiltä hikoilemaan rennolla maastolenkillä. Seuraavalla kerralla taidan jättää ponin liikuttamisen jollekin muulle, itselläni alkaa otsasuoni pullistua jo silkasta mielikuvasta että joutuisin tekemään tämän uudellleen.
