Cal's Tip Toe

Kirjoittaja: Charlotte (Chao), Päivämäärä: 2020-06-16

Taas yksi niitä päiviä...

Charlotte tunsi kiukun sykkivän otsasuonessaan samaa tahtia käteen nousevan mustelman kanssa. Joku päivä hän taittaisi tuon pikku perkeleen niskat ja hautaisi sen lantalaan, jotta arvon rouva Hellgren ei voisi paikantaa sitä. Perkeleen poni, perkeleen Chao ja perkeleen kaikki. Charlotte vihasi pientä ponia vähintään yhtä paljon, kuin se vihasi häntä. Mutta ei auttanut itku markkinoilla, Peterin murrettua ranteensa hänen oli pakko auttaa ponien liikuttamisessa, varsinkin kun kukaan tallityöntekijöistä ei tuntunut haluavan koskeakaan Tolleen, ellei ollut aivan pakko. Eikä Charlotte ihmetellyt tätä lainkaan, sillä häntä itseäänkään huvittanut koskea poniin. Luojan kiitos Chao oli takaisin Saksassa eikä ollut näkemässä kuinka hän läväytti pientä kusipäätä takaisin samalla mitalla tämän iskettyä leegonsa hänen lihaansa. Samperin käppänä sietikin saada välillä vähän takaisin, vaikkei ihmisen kuulunutkaan väkivaltaiseksi hevosten kanssa heittäytyä. Tolle oli jäänyt varsin hämmentyneenä tuijottamaan Charlottea saatuaan tältä samalla mitalla takaisin, kuin miten oli itse käyttäytynyt. Charlotte oli jättänyt hämmentyneen oriin seisomaan ketjuihin käytävälle ja oili kävellyt itse ulos tupakalle rauhoittumaan. Saatuaan savukkeen – tai pari – polteltua hänestä tuntui, että hän olisi valmis kohtaamaan taas pienen paholaisen raivon.

Tallissa odotti kuitenkin epäilevästi kuikuileva pieni ruipelo ponivanhus, joka näytti siltä, kuin sitä olisi loukattu sydänjuuria myöten. Se näytti yhä happamalta kuin vanhentunut sitruuna, mutta ainakin Charlotte sai varustaa sen rauhassa ja taluttaa sen tallipihalle ilmen että Tolle olisi yrittänytkään enää koskea häneen. Charlotte kiinni kiesit ja hyppäsi kuskin pukille. Tolle käänsi korvat ajuria päin ja Charlotte toivoi että tänään olisi yksi ponin hyvistä päivistä. Jos ori heittäytyisi makuulle hän veisi sen takaisin talliin eikä koskisi siihen enää ikinä. Hän maiskautti huuliaan ja Tolle siirtyi letkeään käyntiin. Ei voitu puhua matkaa voittavista askellajeista, jos oli tottunut puoliverisiin ja isompiin hevosiin ylipäänsä. Vaahtosammuttimen korkuinen ori oli pikemminkin naurettavaa katsotttavaa yrittäessään innoissaan tallustaa kohti maastoreittiä. Ainakin toistaiseksi Tolle oli kuitenkin liikkunut kivasti, joten ehkä se pysyisi tänään pystyssä koko treenin ajan.

Charlotte ohjasi Tollen metsäpolulle ja kehotti ponin raviin. Tolle ponnahti innokkaasti eteenpäin ja käänsi pienet tötterönsä, korvansa, eteenpäin innosta puhkuen. Vanhassa vihtahousussa riitti yhä virtaa kuin nuoressa varsassa – valitettavasti. Jos se olisi jotenkin nuupahtanut tai vaikuttaisi vanhalta, niin Chao olisi varmaan siirtänyt sen jo eläkkeelle. Mutta ei, niin kauan kuin papparainen jaksoi porskuttaa kuin pieni tuhon tehdas, niin kauan se sai tehdä töitä. Charlotte ohjasi Tollen mäkitreeniin. He ravasivat, laukkasivat ja kävelivät pientä kukkulaa ylös ja alas, välillä mutkitellen, välillä suoraan. Tolle oli innoissaan ja puuskutti kuin pienoishöyryveturi loppua kohden. Ripeän jäähdytellyn jälkeen Charlotte antoi oriin kävellä huolella ennen kotiin palaamista. Kotona hän harjasi kuivuneen hien ponista huolella pois, työnsi ponin karsinaan syömään päiväheinänsä ja toi sille ämpärillisen juotavaa, johon oli lämpimän veden sekaan työnnetty pienen ponin annos elektrolyyttiä ja ripaus mashia, jotta se myös maistuisi kokonaisuudessaan rankan treenin jälkeen.

Tollella ei ollut ikinä ollut ruuan kanssa ongelmia, joten juoma upposi pikavauhtia. Ori jäi tyytyväisenä rouskuttamaan heiniään ja odottamaan väkirehujaan sillä aikaa, kun Charlotte lähti putsaamaan oriin valjaita.