Pyrrhania

31.08.2023, Elokuun varsinainen laatuarvostelutilaisuus
5 + 40 + 25 + 20 + 15 = 105 p. = ERJ-I

Kirjoittaja: Chao, Päivämäärä: 2023-05-20

Huokasin syvään ruskean tamman selässä. Edessä olisi mitään sanomaton maastoreissu ilman minkäänlaisia jännitysnäytelmiä. Itselleni. Mukaan raahatut Pablo ja tämän ratsunsa Flyffe sen sijaan tuntuivat keräävän ongelmia jo pelkästään paikalla seisomalla. Flyffe kun ei ollut maailman varmajalkaisin tamma. Ihmisenä se hevonen omistaisi kaksi vasenta jalkaa, joista molemmista puuttuisi puolet varpaista. Oman ratsuni tasapainossa ei ollut mitään ongelmaa ja me pystyimme kaikessa rauhassa odottelemaan Pablon ja Flyffen valmistautumista. Minä suostuin vetohevoseksi – tietenkin. Hani kun ei tosiaan tarjonnut minkäänlaisia elämyksiä mihinkään suuntaan, mutta siihen saattoi luottaa, kuin peruskallioon.

Ei muuta, kuin matkaan ja kohti ääretöntä. Tai psykoosia Flyffen tapauksessa. Ja sen yli. Eli nokka kohti metsäpolkuja ja loputtomia laukkamaastoja. Onneksi ilma oli kaunis ja sopivan helteinen, ehkei kumpikaan ratsuista jaksaisi riekkua ylimääräistä. Pablo ei ainakaan jaksanut, sen näki tallimestari-paran punertavan sävyiseksi muuttuneesta naamasta. ”Miksi mä saan aina nämä paskapäät?” Pablo mutisi jonon hänniltä ja olin kuin en olisi kuullutkaan moista mutinaa. Hymyilin silti itsekseni. Olin itse ratsastellut kaikilla tallin kilipäillä viime aikoina, olin ansainnut hetken rentoutumisen rauhallisessa maastossa eläkeläisesteratsullani. Alkukäynnit olivat ohi, kun saavuimme puiden varjostaman metsäpolun siimekseen. Hiekan rapina vaihtui tasaiseksi sammaleen tuminaksi kengitettyjen kavioiden alla. Se oli selvä merkki meille kaikille siirtyä rauhalliseen ravailuun.

Metsäpolku aukeni jonkin matkan ja muutaman mutkan päässä suureksi niityksi. Olin aikoinaan haaveillut siitä laidunta tai pihattoa, mutta Pablo oli saanut minut suostuteltua säästämään sen maastolaukkailuun. Niinpä niityn toiseen reunaan oli yhdistetty pätkä maastoesterataa ja muu niitty toimitti mielenvirkistymisen virkaa. Hani tiesi jo vanhasta tottumuksesta, että nyt tulisi paljon odotettu irrottelupätkä, joten annoin tammalle vain ohjaa ja nojauduin eteenpäin satulassa. Pablo roikkui Flyffen ohjissa minkä pystyi taaempana tulevan tamman yrittäessä innostuksesta takajaloilleen. Melkein naurahdin ääneen, mutta siinä samassa Hani ampaisi eteenpäin. Minä onneksi mukana satulassa.

Tammat tiesivät reitin entuudestaan. Olivathan ne jo vuosikausia menneet näitä samoja reittejä ristiin rastiin. Pystyin siis vain antamaan ratsulleni tilaa ja nauttia matkasta. Niitty tosin loppui ennen aikojaan ja Hani hidasti vanhasta tottumuksesta raviin ja siitä muutaman askelen jälkeen käyntiin. Se pärski ja valkoista kuolaa lenteli ilman halki kuin äänettömät ohjukset etsien maalitaulua. Sitten tamma jähmettyi paikalleen kuin joku olisi moukaroinut sen ohimoa halolla varoittamatta. Sen sieraimet värähtivät, se pörisi matalasti. Korvat sojottivat eteenpäin kohti edessämme aukeavaa metsää. Flyffe seisoi paikallaan takanamme ja pärisi paniikkiaan Haniakin äänekkäämmin. Mikä ihme metsän siimeksessä odotti, kun se sai hevoset käyttäytymään tällä tavoin?

Sitten varoittamatta Hani kääntyi kannoillaan, kuin joku olisi sytyttänyt yhtäkkiä sen hännän tuleen ja ampaisi varoittamatta menosuuntaan niin nopeasti, että olin suistua satulasta. Sain kuitenkin viime hetkellä tamman harjan avulla kiskottua itseni kyytiin. Perkeleen perkele, eikö tämän pitänyt olla täysin mielenkiinnoton maastoreissu, mitä nyt muka tapahtuu? Ei kuulunut suunnitelmiin tämä! Kirosin mielessäni samalla kun yritin kaikin tuntemieni keinojen avulla saada tamman hidastamaan ja takaisin avuille. Kuulin Flyffen askeleet aivan takanamme ja se ajoi Hanin vieläkin sekopäisempään laukkaan. Eikai tässä auttanut, kuin luottaa hevoseen. Istuin siis alas satulaan ja ryhdyin ratsastamaan. Sekös sai tamman hämmentyneeksi. Ensin pyysin sitä kokoamaan, sitten lisäämään, muutamia askelia kerrallaan ja pikkuhiljaa Hani alkoi palata avuille ja hidastaa sekopäistä menoaan. Flyffe sen sijaan kaasutti kovaa ohi ja kohti kotitallia – ilman ratsastajaa. Väri hävisi kasvoiltani. Sain Hanin vihdoin hidastettua raviin ja käännettyä takaisin tulosuuntaamme.

Nyt ehdin jo vilkaista ympärilleni. Olimme takaisin niityllä. Niityn toisessa päässä Pablo heilutti kättään hengissä olemisen merkiksi. Mies käveli hieman ontuen, mutta vielä en tiennyt oliko vain tämän ylpeys syynä siihen. Lähdin siis Hanin kanssa hakemaan Pablo-parkaa niityn toisesta päästä. Flyffe luultavasti kirittäisi itsensä vauhkona takaisin tallille, mutta siellä joku saisi sen kiinni ennenkuin se ehtisi tehdä isompaa vahinkoa.

Pablon kohdalle päästyäni mies tokaisi kysymättä olevansa kunnossa, mitä nyt vähän nilkka pyörähtänyt. Matkaa tallille olisi vielä jokunen kilometri, joten eipä muuta kuin ratsastaja vaihtoon. Punttasin Pablon hellävaroen Hanin selkään ja lähdimme vaeltamaan takaisin tallille.

Ja kuten arvata saattaa, Flyffe oli tallilla saatu kiinni, tarkistettu ehjäksi, riisuttu ja tuupattu jäähdyttelemään kävelykoneeseen. Meidän raahauduttua tallille saimme laskettua Pablon alas Hanin selästä. Tamman hoitaja otti sen ja lähti sen kanssa kohti tallia. Minä kannattelin Pabloa kohti toimistoa ja siellä odottavaa ensiapupakkausta.